Let’s get that turkey!
The Wicker Man

Pitihän tämä nyt kerran elämän aikana nähdä. Aivan uskomatonta. Nicholas Cage vaan juoksee ympäriinsä, on hämillään koko ajan, lyö ja potkii naisia jollain rauhallisella eristetyllä saarella, ja näkee toistuvasti harhoja ihmisiä yliajavasta paholais kuorma-autosta! Ja tarinassa ei ole sen vertaa järkeä.

Nicholas Cage on poliisi. Amerikkalainen poliisi. Itse asiassa parempaa, amerikkalainen moottoripyöräpoliisi! Yksi kaunis päivä kun hän vietti normaalia mopopoliisi työpäiväänsä tien päällä, vittuilemalla vain ihmisille, niinkuin poliisit yleensä tekevät, paha kuorma-auto suoraan helvetistä ajaa kolarin äidin ja hänen tyttärensä auton kanssa, ja kun sankarimme yrittää auttaa tytärtä ulos autosta (joka ei tee muuta kuin tuijottaa idioottimaisesti takaisin) auto räjähtää hänen naamansa edessä ja linkoaa hänet kymmenien metrien päähän traumatisoiden poloisen loppuelämäksi.

Ja siitä vasta seikkailu alkaakin. Sitten poliisimme saa kirjeen ex-rakastajattareltaan (häh, miksi? kuka, missä milloin) joka pyytää hänet saarelleen etsimään kadonnutta tytärtään. Poliisi näkee tässä tilaisuuden maksaa karmalle takaisin velkansa ja lähtee saarelle. Ihan niinkuin kadonnut tyttö ei olisi tarpeeksi hyvä syy lähtemään. Äidin täytyy ensinnäkin olla sen exä, ja sit sillä täytyy olla jokin vitun trauma jotta sitä kiinnostaisi edes vähäsen kadonneen ihmisen löytäminen! Huh. Amerikkalaiset poliisit ei ainakaan ole moraalilla pilattu. Kuitenkin, siellä hän tapaa feministisen naisyhteisön jonka kaikki miehet on jotenkin henkisesti vammasia tai jotain, ja joka puolella on mehiläisiä. Poliisi ei osaa millään soluttautua joukkoon ja kusee kaikki lähentymis yritykset saaren asukkaita kohtaan. Asetelma on vähän niinkuin kaupunkilainen vastaan maalaiset. Nicholas Cage puhuu typerällä city slangilla ja lulee kaikkien olevan joitain maalaisjuntteja.

Kaikki naiset salaa jotain, jättäen Cagen hämmentymään toistuvasti paikalleen seisomaan. Eikä kukaan edes yritä tappaa häntä vaan poloinen saa aiheutettua itsensä aina mitä käsittämättömiin tilanteisiin. Kuten ensin hän yrittää murtautua johonkin latoon ja sit toisessa kerroksessa melkein nyrjäyttää itsensä romahduttuaan lahon lattian läpi. Eiiiih Nicholas, eiii. Tai toinen kerta kun hän päättömästi taas juoksee jostain kumman syystä ja huomaakin ajauteensa keskelle hunajafarmia! Hahaha! Sitten se raukka yritti juosta karkuun. Voi elämä.

Elokuva on täynnä ihan käsittämättömän typeriä kohtauksia. Niinkuin esimerkiksi sellainen missä idiootti poliisimme menee laiturille (varmaan taas päättömästi juoksi sinne) ja näkee kadonneen tyttären vedessä laiturin alla. Okei, hän hyppää veteen ja ui ruumiin luokse, mutta sitten herääkin! Hän istuu yhä samassa paikassa. Se olikin vain unta. Sitten kamera zoomaa äkkiä kauemmas ja paljastaa ruumiin hänen käsivarsillaan! Voi ei! Ja sitten hän herää taas! Ja nyt kaikki onkin kunnossa. Hän näki unta siitä että näki unta. Fucking brilliant. Tässä meillä on kauhun mestarit. Koko leffan ajan kaikki jännitys on ollut sitä että Cage juoksee ja häröilee kuin mikäkin Mr. Bean ja sitten vielä heitetään säikytyskortti pöytään. Ja huonoimmalla mahdollisella tavalla. Olisi edes heiluttanut jotain peiliä Cagen takana, jossa olisi vilahtanut nopeasti jokin tumma hahmo. Uuu, sehän vasta olisikin pelottavaa.

Ja sitten on se kuorma-auto. En voinut olla uskomatta silmiäni kun näin sen ensimmäisen kerran. Äidin ja tyttären fiaskon jälkeen Cage alkaa toistuvasti muistelemaan ja näkemään harhoja tilanteesta ja kun hän on menossa saarelle ja tarkkaillessaan jotain random tyttöä, joka seisoo vaan kannella itsekseen, hän näkee harhan siitä kun yhtäkkiä kuorma-auto ajaa sen tytön päälle. Siellä vitun laivan kannella! Hahaha! Ei helvetti! Se tulee niin satunnaisesti ja se no niin tyhmän näköistä, että se on iskostunut mieleeni loppuiäkseni.

Muihin käsittämättömiin yksityiskohtiin elokuvassa kuuluu kammottavat siiamiliaiset siskokset ja Cagen outo kännykkä, jossa on jotain mystistä. Se soi muutaman kerran, mutta kun siihen vastataan siellä ei olekaan ketään. And that’s it. Näille kohtauksille ei anneta mitään syytä, ne vaan tapahtuu. Cage juoksee (taas) metsässä, puhelin soi, siellä ei olekaan ketään, hän jatkaa juoksua. Mitä vittua just tapahtui?!

Mutta parhaimmat hetket koko elokuvasta sijoittuu lopppuolelle. Tässä vaiheessa juonenkäänteet ovat ohittaneet normaaliymmärryksen (on paljastunut esimerkiksi että kadonnut lapsi on Cagen oma tytär! WTF! Miksi?!) ja Cage on muun muassa varastanut viehättävältä naiselta pyörän keskellä metsää. Ihan oikeasti! Se on vaan yhtäkkiä silleen ”Ma’am, I need this! Step away from the bike!” ja nainen katsoo takaisin ihan luonnollisesti sillä ilmeellä että en anna. Sitten se meidän mopopoliisi vetää aseen esiin ja osoittaa sillä naista. ”Step away from the bike!” Ja sitten se lähtee vetään sillä pyörällä. Mikä ihme on hänen ongelmansa?

Huhu. Mutta sitten tulee ehdottomasti elokuvan antoisin hetki kun Cage yrittää epätoivoisesti juosta ympäri kylää etsien tytärtään. Hän räyhää kaikille, huutaa lapsille, ja muutenkin vaan aiheuttaa kaaosta. Sitten hän pukeutuu karhupukuun ja hakkaa naisia (mikä on okei, koska hehän ovat pahoja, vai mitä?). Koko kohtaus on niin täynnä ihan käsittämättömiä juttuja, etten voinut oikeasti olla katsomatta sitä ilman hysteeristä naurukohtausta.

Elokuvan loputtua käteen jää vain hämmentynyt what the fuck fiilis. Koko elokuva on epäuskottava ja täysin typerä. Ne eivät ole millään lailla ymmärtäneet alkuperäistä elokuvaa ja tämä on vain säälittävää kopiointia. Ne ottanut tapahtumapaikan, teeman, kauhun, mutta jostain kumman syystä päättäneet että mepä muutetaan kaikkia yksityiskohtia juuri sen verran että vaikuttavat nopeasti keksityiltä, kaukaa haetuilta symbooleilta. Selvästi huomaa ettei ohjaaja ole osannut käyttää pakannallisia elementtejä luodakseen jännitystä päähahmon ja saaren asukkaiden välille. Cage tuntuu irralliselta ja saman vaikutuksen saa ihan kaikesta saarella. Kaikki vaikuttaa luonnottoman ja aivan tarpeettoman pahalta. Alkuperäisessä Christopher Leen Lord Summerisle hahmoon pystyy samaistumaan helposti. Hänen filosofiaansa ymmärtää. Hän on hyvin rauhallinen ja viisas johtaja. Hänen puheittensa jälkeen saari vaikuttaa hyvinkin puhtaalta ja kauniilta paikalta. Woodwardin hahmo Howie ei pysty ymmärtämään ei-kristillistä maailmannäkemystä, ja tässä syntyy elokuvan dynamiikka, se jännite joka vie Howieta kohti mysteeriä ja halua selvittää se. Howien täytyy taistella omia sisäisiä luonnollisia lihaksisia tunteitaan vastaan selvittääkseen totuuden.

Remakessa Cagella ei ole mitään yhteyttä saareen kuin hänen tyttärensä ja halu selvittää missä hän on, ja itse pakanallisuus on pelkkää pelottelua eriskummallisesta elämäntavasta. “Uuuuuu, me olemme pakanallisia. Olemmepa me kummallisia.” Olisi ollut ihan sama vaikka Cage olisi heitetty keskelle jotain slummi aluetta New Yorkissa. Se oikeastaan olisi ollut jopa pelottavampaa. Kuitenkin ehkä paras esimerkki näiden kahden versioiden erosta on kohtaus jossa Cage menee käymään saaren koulussa. Dialogi käydään juuri sen jälkeen kun katsojalle on näytetty Juhannussalko, jonka ympärillä lapset tanssivat.

Jesus Christ on a fucking bycicle.